torstai 13. lokakuuta 2016

TAITOS



Annamari Kinnunsen ja Juho Sihvosen
näyttelyn avajaiset





Annamari ja Juho esittelivät näyttelyn ja kertoivat omasta 
matkastaan taiteilijaksi.
Avajaisiin osallistuivat kaikki toisen vuosikurssin kuvisopiskelijat.
Näyttely on todella tyylikäs mustan ja harmaan eri sävyineen.
Juhon teokset ovat vahvoja tussipiirroksia ja Annamarin silkkipaino
on taitavasti toteutettu ja sisällöltään koskettavaa.
Kaikkein eniten ovat näyttelyvieraita hätkähdyttäneet aulassa olevat 
todentuntuiset muovipussisssa loikoilevat hahmot. 
Toinen installaatio löytyy gallerian pienestä videokopista. Yllätys sekin.
Molemmat taiteilijat opettavat myös koulussamme. Annamari pitää taidegrafiikan 
työpajoja ja Juho ohjasi gts:n sarjakuvakurssin alkusuunnittelua ja tulee loppukritiikkiin.




Muovipussihahmot, Annamari ja Juho.
                                       

                                        A V A J A I S Y L E I S Ö Ä
  

Historianopettajamme
Mikko Belinskij
(vasemmalla)
piti avajaispuheen
taiteen ja kulttuurin
merkityksestä.

Juhon piirrosjälkeä

Annamarin silkkipainoa


Näyttelyyn ehtii vielä tutustua 21.10 asti!